maanantai 21. tammikuuta 2013

Polar Plunge -"Avanto" Uiskentelua

Ihme on tapahtunu kun kirjotan jostain samana päivänä kun se on tapahtunu. Nyt vaan tuntu jotenki tosi aikaansaavalta.

Tänään siis koitti vihdoinkin Polar Plunge, jonka ideana oli se että ihmiset kokoaa erilaisia joukkueita kokoon ja kaikkien osallistujien pitää kerätä vähintään 50 dollaria kehitysvammaisten Olympialaisille jotta pääsee hyppäämään. Meijän englannin opettaja päätti sitten kerätä kokoon joukon meijän koulusta ja loppujen lopuksi meitä avantouijia oli 65. Se on iso määrä näin pienelle koululle ja kaikki oli tosi innoissaan tästä ideasta. Meidän joukkueen nimi oli Wu's Wonder Plungers meijän opettajan Mrs.Wu:n mukaan. Oon tosi ylpeä meidän joukkueesta sillä kerättin kaikista eniten rahaa koko tapahtumassa yhteensä $4,100. GOOD JOB SUMMERFIELD !!

Meidän oli tarjoitus hyptä avantoon läheisen Kaupungin joessa, mutta joen pinta oli aivan liian alhaalla. Niimpä meille selvis paikan päällä että hypätäänki isoon uima-altaaseen jonka palokunta täytti jäätävällä vedellä ja jääkuutioilla. Vaikkei se ihan avanto ollutkaan ni kyllä se jäätävää oli!


Oli ihan mahtava päivä ja mulla oli tosi kivaa! Ja se fiilis kun mentiin ton tapahtuman jalkeen syömään pitsaa ja juttelemaan niille lapsille ja vanhemille joille keräättiin rahaa oli sanoin kuvaamaton.

 Ready to Plunge

 -6 asteen pakkasessa shortseissa seisoskelusta selviäminen onnistui ryhmä lämmittelyllä
 Joey ja Ryan olti pakkasesta huolimatta ilosia
 Minä, Marilou ja Karissa enne hyytävää jäätymistä
 Hypyn jälkeen oltiinki sitten seuraavat kolme tuntia jäässä onneksi saatiin ilmasta pizzaa ja kaakaota. Söin perunamuussi pizzaa?? se oli itsesiassa aika hyvää
 Tää kuva on ihan kamala mun osalta, mutta halusin laittaa tän tän sillä tässä on meijän aivan ihana enkun opettaja Mrs.Wu joka pisti meijän joukkuuen kasaan ja hyppäs kanssamme.



Nyt lähen tästä kaverille yökyläilemään, sillä huomenna meillä ei ole koulua. Mutta vaikka meillä ei oo koulua on mulla näytelmä reenit pävällä ja koris reenit illalla :D

torstai 10. tammikuuta 2013

Bucket List

 

Unelmia sekä omia lemppari kuvia ja muistoja parilta viime vuodelta!